Konkariasianajajan kynästä: Poliisimies ja ”tavis”, perustuslain 6 §

 

Perustuslain (PL) 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, ja 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan syrjivin perustein tai minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Konkariasianajajan praktikointiin näyttää kuuluvan usein yhdenvertaisuusnormiston soveltaminen, mikä todennäköisesti johtuu siitä, että kattava työkokemus antaa hyvän perustan vertailujen tekemiselle. Perustuslain 6 § on kivijalka tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta säänteleville tavallisille eduskuntalaeille. Tuomioistuimet ovat velvolliset kohtelemaan kansalaisia keskenään yhdenvertaisesti, ja erityisesti tämä on keskeistä rikosoikeuden alalla. PL 106 §:ssä on määräys siitä, että jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa tulee esille ristiriita lain ja perustuslain välillä, niin tuomioistuimen on asetettava perustuslaki etusijalle. Lieneekö tässä ollut lainsäätäjällä tarkoituksena kumota vanha laululyriikan riimi ”laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat”.

Yleensä kansalainen ajattelee suoralta kädeltä, että rikos on se kun joku on varastanut jotain tai vetäissyt toista turpaan, ehkä jopa puukon keuhkoon. Mutta kun juristi tarkastelee rikoksen käsitettä, niin silloin on käytössä koko rikosoikeuden ala. Oikeustieteellisen määrityksen mukaan rikos on teko tai laiminlyönti, jonka seuraamukseksi oikeusjärjestys liittää rangaistuksen. Rikokseen voi liittyä rangaistusten (sakko tai vankeus) lisäksi myös muita seuraamuksia, kuten törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajokielto.

Rikoslain 23 luvun otsikko on ”liikennerikoksista”, ja siellä määritetään rangaistaviksi teoiksi muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Viime mainittu on kysymyksessä silloin, jos moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta huomattavasti ylittää sallitun enimmäisnopeuden tai ryhtyy ohittamaan näkyvyyden ollessa turvalliseen ohitukseen riittämätön taikka ohituksen ollessa muutoin kielletty.

Konkariasianajaja joutui tarttumaan tällä kertaa kynään perustuslain 6 §:n kannalta kahden hovioikeuden ratkaisun perusteella. Juridiikan päivittäisjulkaisussa Edilexissä julkaistiin 29.11.2019 kaksi eri hovioikeuksien peräkkäisinä päivinä antamaa ratkaisua, joiden keskenään vertaaminen synnytti väistämättä eräitä ajatuksia muun muassa siitä, olisikohan tässä nyt parahultainen tilaisuus korkeimmalle oikeudelle arvioida kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä tai vähintäänkin antaa prejudikaatti siitä, miten sallitun nopeuden huomattava ylitys tulee perustasolla määrittää. Syyttäjälaitoksella on vielä tätä kirjoitettaessa jäljellä käytettävissä muutoksenhakuaikaa.

 

Itä-Suomen hovioikeus 28.11.2019 nro 19/152248

Tällä päätöksellään Itä-Suomen hovioikeus jätti myöntämättä jatkokäsittelyluvan syyttäjälle hänen valittaessa Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden 13.9.2019 antamasta tuomiosta nro 13/9153. Syyttäjä vaati valituksessaan syytetyn tuomitsemista törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kysymys jutussa oli siitä, että poliisimies oli ajanut 60 km/h nopeusrajoitusalueella 111 km/h nopeudella. Käräjäoikeus katsoi poliisimiehen syyllistyneen asiassa vain perusmuotoiseen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänelle määrättiin sakkorangaistus. Tuomioperustelujen mukaan syytetty oli kertonut oikeudessa ja myös todistajalle, että nopeus oli johtunut ohitustilanteesta ennen nopeusrajoituksen muuttumista. Keskeinen tuomioperustelu sille, että syyttäjän rangaistusvaatimusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ei hyväksytty, oli se, ettei vakavan vaaran todennäköisyys ollut ollut riittävä, jotta olisi voitu katsoa teon olleen omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa.

Syytetty oli poliisimies, ja sallittu nopeus 60 km/h oli 111 km/h ajettaessa ylitetty 85 %:lla.

 

Helsingin hovioikeus 29.11.2019 nro 19/151957

Tässä jutussa syytetty oli ylittänyt 80 km/h nopeusrajoituksen 61 kilometrillä tunnissa ajamalla 141 km/h. Ratkaisuperustelujen mukaan olosuhteet olivat olleet valaistus- ja sääolosuhteiden puolesta hyvät, ja syytetty oli kiihdyttänyt nopeuttaan ohitustilanteessa, jossa hän oli ohittanut edellään kulkeneen linja-auton vastaantulevien kaistaa käyttämällä. Hovioikeus toteaa ratkaisunsa perusteluissa, että esitetyn selvityksen mukaan A:n menettelystä ei ollut aiheutunut konkreettista vaaraa. Kuitenkin syytetyn syyksi luettiin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja hänelle määrättiin sakkorangaistuksen lisäksi ajokielto.

Syytetty oli ”tavis”, ja sallittu nopeus 80 km/h oli 141 km/h ajettaessa ylitetty 76 %:lla

 

Tapausten vertailua faktaperusteilla

– I-SHO:n tapauksessa prosentuaalinen ylitys oli suurempi, mutta johti rikosoikeudellisesti lievempään arviointiin (tavallinen rikos, josta sakon lisäksi ei ajokieltoa). HelHO:n tapauksessa prosenttiylitys oli pienempi, mutta seuraamus ankarampi (törkeä rikos, josta sakon lisäksi ajokielto).

– 80 km/h on yleinen perusrajoitus, jolloin tieosuuden olosuhteissa ei edellytetä olevan mitään erityistä suuntaan taikka toiseen.

– 60 km/h perustuu yleensä johonkin poikkeamistarpeeseen yleisestä 80 km/h perustasosta niin, että tieosuudella edellytetään ajettavan pienemmällä nopeudella.

– Tie- ja keliolosuhteet näyttävät olleen samanlaiset, samoin kuin ohitustilanteesta johtuva tarve tilapäisesti isomman nopeuden käyttämiseen.

– Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tulee määrätä rangaistuksen lisäksi ajokielto, tavallisen liikenneturvallisuuden vaarantamisen kohdalla näin ei ole.

– Eräissä ammateissa ajokielto on merkittävästi haitallisempi seuraamus kuin sakko, ja eräissä ammateissa, erityisesti virkojen kysymyksessä ollen, jo pelkästään rikoksen arvioiminen törkeäksi saattaa olla jo sellaisenaan erittäin haitallinen.

 

Johtopäätelmiä

Kaluunani tällä palstalla tai yleensäkään ei riitä käyttämään tuomiovaltaa taikka muutoinkaan neuvomaan ketään, kaikkein vähiten tuomioistuinlaitosta. Nämä kaksi samanaikaista tapausta samalta lainkäyttötasolta herättivät kuitenkin ajatuksia siitä, vaihtelevatko tuomiot sittenkin vanhan laululyriikan tahtiin. Koska hovioikeustasolla tuomioiden tulisi olla perustuslain 6 §:stä johtuen samoilla linjoilla siitä riippumatta, missä päin valtakuntaa –  Kuopiossako vai Helsingissä –  tuomioistuin sijaitsee tai millainen asema yhteiskunnan koneistossa syytetyllä on, niin eihän konkarin näkökulmasta tilanne jättänyt muuta vaihtoehtoa kuin tarttua kynään.